Kotimaiset kasvihuoneyritykset käyttävät vettä vastuullisesti

Kuvassa on tomaattihuone.

Vesivarojen suojelu ja hyvä hallinta ovat Suomessa ja globaalisti yksi tärkeimmistä haasteista. Meillä Suomessa vesivarat ovat runsaat niin pohjavesinä kuin vesistöinäkin, joskin paikoittaista niukkuutta talousvedestä voi esiintyä. Suomi on vesivarojen hallinnan mallimaa, mutta vesijalanjälkeä on hyvä tarkkailla. Vesijalanjälki on vedenkulutuksen mittari, joka ottaa huomioon käyttämiemme tuotteiden ja palveluiden koko elinkaaren aikaisen kokonaisvedenkulutuksen ja vaikutuksen veden laatuun, vesistöjen tilaan ja muihin vedenkäyttäjiin.

Kotimaiset kasvihuoneviljelijät käyttävät vettä vastuullisesti ja vain kasvien tarvitsevat määrät. Luonnonvarakeskuksen vuonna 2o19 tekemän tutkimuksen mukaan kotimaisen tomaatin vesijalanjälki on tuotettua kiloa kohden 34,7 l/kg, kurkun 19,4 l/kg ja salaatin 36 l/kg. Kotimaista kasvihuonetuotantoa verrataan usein espanjalaiseen tuotantoon. Yhden espanjalaisen tomaattikilon vesijalanjälki on 3165 l/kg. Espanjassa vesijalanjälki on siis 91-kertainen verrattuna kotimaisen tomaatin vesijalanjälkeen.

Suomen kokonaisvesijalanjäljestä suurin osa, 82 prosenttia, muodostuu maataloustuotteiden tuotannosta ja kulutuksesta. Ulkomaisten maataloustuotteiden osuus tästä on 42 prosenttia. Kotimaisen kasvihuoneviljelyn vedenkulutus kohdistuu kotimaisiin vesivaroihin.

Tutustu kotimaisen kasvihuoneviljelyn vastuullisuuteen:

Myös nämä artikkelit saattaisivat kiinnostaa sinua

punajuurisalaatti-4

Salaattiviikko: 5 salaattityyppiä ja reseptit niille

5

min

kurkkuja

Säilytätkö vihanneksia ihan väärin? Näin saat ne säilymään pidempään

2

min

landscape-skies-photo-collage-youtube-banner-15

Kevennä grilliannosta – 5 kasvislisuketta kesään

2

min

satokausikalenteri_kauppapuutarhaliitto_gazpacho_paprikatacot-4

Oletko muistanut syödä paprikaa? 5 sesongin herkkua paprikaviikkoon

3

min