Päivitetty puoli kiloa päivässä

img_1473-scaled

Pohjoismaisia ravitsemussuosituksia päivitettiin kesäkuussa. Kasvisten merkitys korostuu nyt entisestään, ja puoli kiloa kasviksia päivässä pitää yhä pintansa liukuen vakaasti kohti 800 gramman päivätavoitetta. Suositukset perustuvat luotettavaan tieteelliseen näyttöön kasvispainotteisen ruokavalion terveyshyödyistä, ja myös sen vaikutuksesta ympäristölle.

Päivitetty suositus on siis hyväksi paitsi ruokailijalle itselleen, myös ympäröivälle maapallolle laajemmin. Suositukset kumartavatkin vahvasti myös planetaarisen ruokavalion suuntaan. Ilmastoystävällinen, planeettaa kunnioittava ruokavalio toteutuu helpoiten valitsemalla paikallisesti viljeltyjä tuotteita.

Kotimaiset kasvihuonevihannekset ovat ylpeästi mukana osana suositusten mukaista ruokaympyrää. Nämä tuotteet kattoivat vuonna 2021 noin 30 prosenttia suomalaisten syömistä tuoreista vihanneksista. Kestävällä tavalla kasvihuoneissa viljellyt vihannekset ovat siis kiistaton osa suomalaisten kasvispitoisen, paikallisesti tuotetun ruokaturvan toteutumista.

Pitkälle kehittynyt viljelyosaaminen ja nykyaikainen teknologia mahdollistavat sen, että kasvihuoneet toimivat tehokkaasti ympäri vuoden. Tämän ansiosta kasvihuonevihannesten satokausi jatkuu kestävällä tavalla myös pohjoisen talvemme yli.

kasvihuoneviljelijät ovat edelläkävijöitä tuotantoalansa ilmastovaikutuksen selvittämisessä. Ala on pudottanut ilmastovaikutustaan peräti 60 % vuodesta 2004 lähtien. Uusiutuvien energianlähteiden käyttö on alalla lisääntynyt kovaa vauhtia, ja öljyn käyttö energiamuotona on laskenut samalla ajanjaksolla 87 %.

Lue tarkemmin kasvihuoneviljelyn vastuullisuudesta täältä!

Myös nämä artikkelit saattaisivat kiinnostaa sinua

punajuurisalaatti-4

Salaattiviikko: 5 salaattityyppiä ja reseptit niille

5

min

kurkkuja

Säilytätkö vihanneksia ihan väärin? Näin saat ne säilymään pidempään

2

min

landscape-skies-photo-collage-youtube-banner-15

Kevennä grilliannosta – 5 kasvislisuketta kesään

2

min

satokausikalenteri_kauppapuutarhaliitto_gazpacho_paprikatacot-4

Oletko muistanut syödä paprikaa? 5 sesongin herkkua paprikaviikkoon

3

min