Basilika on Vuoden HeVi 2024!

nimeton-malli

Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ry on valinnut tämän vuoden teemavihannekseksi basilikan. Tämä vuosi siis juhlitaan ja maistellaan tätä herkullista, ihanan aromikasta yrttiä!

Basilikaa viljellään yli 7 miljoonaa ruukkua vuosittain 35 puutarhalla ympäri Suomen. Korkean teknologian ja hienon viljelyosaamisen ansiosta ruukkuvihannesten viljely on kannattavaa Suomessa myös talviaikaan.

Basilikaa alkuvuoden ruokiin

Yrtit ovat jo tärkeä osa Suomen ruokakulttuuria. Basilikan ja tomaatin liitto tunnetaan täällä, ja esimerkiksi italialaisesta keittiöstä lainattu caprese-salaatti yhdistää herkullisella tavalla nämä kaksi raaka-ainetta.

Italiasta on lainattu myös idea värikkääseen panzanella-salaattiin. Basilika taipuu moniin alkuvuoden arkiruokiin, esimerkiksi upean yrttinen pestopasta on helppo tapa tuoda vihreää lautaselle. Helppo pannulla kypsennettävä melanzane viimeistellään myös basilikalla.

Varo palelluttamasta

Tammikuun paukkupakkasissa kannattaa huolehtia siitä, ettei herkkä yrtti pääse paleltumaan. Basilika kannattaa suojata jo matkalla kotiin, esimerkiksi kääräisemällä sen sanomalehteen tai sujauttamalla turvaan povitaskuun. Kotona basilika kannattaa säilyttää aina huoneenlämmössä, se pysyy ryhdikkäänä, kun ruukun pitää omassa suojamuovissaan. Suojamuovista voi leikata alaosan pois ja laittaa janoisen yrtin ruukkuineen vesilasiin.

Myös nämä artikkelit saattaisivat kiinnostaa sinua

punajuurisalaatti-4

Salaattiviikko: 5 salaattityyppiä ja reseptit niille

5

min

kurkkuja

Säilytätkö vihanneksia ihan väärin? Näin saat ne säilymään pidempään

2

min

landscape-skies-photo-collage-youtube-banner-15

Kevennä grilliannosta – 5 kasvislisuketta kesään

2

min

satokausikalenteri_kauppapuutarhaliitto_gazpacho_paprikatacot-4

Oletko muistanut syödä paprikaa? 5 sesongin herkkua paprikaviikkoon

3

min