Tomaattivesi/Tomatvatten

Kuvassa on lasipurkissa tomaattivettä. Kuva tausta on punainen.

Tomaattivesi syntyy helposti yön yli jääkaapissa. Tomaattivesi on loistava pohja esimerkiksi tomaatti vinegretille tai tomaati-voikastikkeelle.

noin 2,5 dl

Tomaattiveden ainekset
7 isoa kotimaista tomaattia, paloiteltuina
kourallinen kotimaista basilikaa
suolaa

Tomaattivinegretti
2-3 rkl tomaattivettä
0,5 tl sinappia
0,5 dl ekstra-neitsytoliiviöljyä

Tomaatti-voikastike (ei videolla)
0,5 dl tomaattivettä
0,5 tl sokeria
1 tl valkoviinietikkaa tai muuta vaaleaa etikkaa
100 g voita, pieninä kylminä kuutiona
suolaa

Ohje
1. Murskaa tomaatit perunasurvimella tai käsin. Voit myös käyttää tehosekoitinta. Älä kuitenkaan soseuta tomaatteja täysin.
2. Mausta tomaatit kevyesti suolalla ja basilikan lehdillä.
3. Aseta talouspaperilla vuorattu siivilä kulhon päälle. Siirrä tomaatit siivilään
ja peitä ne painavilla asioilla, kuten kulhoilla. Voit täyttää kulhot vedellä
painon lisäämiseksi. Valuta tomaatteja yön yli jääkaapissa.
4. Säilytä kirkas tomaattivesi jääkaapissa ja käytä keittoihin, kastikkeisiin,
liemiin tai vaikka veden sijasta leivonnassa!

Tomaattivinegretti
1. Lisää tomaattivesi ja sinappi kulhoon ja sekoita. Lisää oliiviöljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
2. Mausta halutessasi suolalla ja muilla mausteilla ja nauti salaatin tai vaikka paahdettujen vihannesten kanssa!

Tomaatti-voikastike
1. Kuumenna tomaattivesi, sokeri ja etikka kattilassa kiehuvaksi ja sammuta sitten liesi.
2. Vatkaa kylmät voikuutiot yksi kerrallaan koko ajan sekoittaen tomaattiveden joukkoon. Lisää seuraava voikuutio vasta, kun edellinen on täysin emulgoitunut tomaattiveteen.
3. Mausta kastike suolalla ja tarjoile kalan tai vaikka kanan kanssa!

Videon ja reseptin on tuottanut Tastery Foods.

Tomatvatten

Cirka 2,5 dl
8 h
Väldigt lätt att tillaga

Ingredienser för tomatvatten

7 stora tomater, i bitar
En näve basilika
Salt

Tomatvinägrett
2–3 msk tomatvatten
0,5 tsk senap
0,5 dl exta-jungfruolivolja

Tomat-smörsås
0,5 dl tomatvatten
0,5 tsk socker
1 tsk vitvinsättika eller annan ljus ättika
100 g smör, i små kalla kuber
Salt

Tillagning Tomatvatten

1. Krossa tomaterna med en potatisstöt eller för hand. Du kan också använda en mixer. Purea dock inte tomaterna helt.
2. Krydda tomaterna lätt med salt och basilikablad.
3. Ställ en still täckt med hushållspapper över bunken. Lägg tomaterna i silen och täck dem med en tung skål. För att få mera vikt kan du fylla skålen med vatten. Låt tomaterna rinna ur i kylskåp över natten.
4. Förvara det klara tomatvattnet i kylskåp och använd i soppor, såser, buljong eller istället för vatten i bakning!

Tomatvinägrett

1. Lägg tomatvatten och senap i en skål och rör om. Tillsätt olivolja i en tunn sträng under omröring.
2. Smaksätt enligt egen smak med salt och andra kryddor och avnjut med en sallad eller med rostade grönsaker!

Tomat-smörsås

1. Koka upp tomatvatten, socker och ättika i en kastrull och stäng av spisen.
2. Vispa ner de kalla smörkuberna i tomatvattnet en åt gången under omröring. Tillsätt nästa smör kub först då den föregående smultit ner i tomatvattnet.
3. Krydda såsen med salt och servera tillsammans med fisk eller kyckling!

Video är gjord av Tastery Foods.

Myös nämä reseptit saattaisivat kiinnostaa sinua

grillatut-pavut-4-suuri

Grillatut vihreät pavut kasvispedillä

lyttyperunat-5-suuri

Lyttyperunat ja yrttijogurtti

kurkku-papusalaatti-5-suuri

Välimerellinen kurkku-papusalaatti

tomaattipiirakka-3-suuri

Tomaattipiiraat lehtitaikinasta