Vastustamaton seesamisalaatti

seesamisalaatti-vaaka-2

Rapsakka tuore salaatti nousee ihan uudelle tasolle, kun siihen lorauttaa tätä täyteläisen umamista kastiketta. Testaa ja koukutu!

4 rkl seesaminsiemeniä
3 rkl maapähkinävoita
2 rkl soijakastiketta
2 tl valkoviinietikkaa
1 rkl seesamiöljyä
¾ rkl sokeria
3–4 rkl kylmää vettä
2 kerää romaine-, kerä- tai sydänsalaattia

Paahda seesaminsiemenet kuumalla ja kuivalla pannulla niin, että ne saavat kauniin paahteisen värin.

Laita maapähkinävoi kulhoon. Lisää soija, etikka, seesamiöljy, sokeri ja puolet seesaminsiemenistä. Sekoita vispilällä tasaiseksi. Lisää vettä joukkoon pikkuhiljaa koko ajan sekoittaen niin, että kastike on juoksevaa.

Pese ja kuivaa salaatti. Revi salaatinlehdet tarvittaessa pienemmiksi paloiksi ja asettele tarjoiluvadille. Valuta kastike salaatinlehtien päälle ja väleihin juuri ennen tarjoilua ja koristele lopuilla seesaminsiemenillä.

Myös nämä reseptit saattaisivat kiinnostaa sinua

grillatut-pavut-4-suuri

Grillatut vihreät pavut kasvispedillä

lyttyperunat-5-suuri

Lyttyperunat ja yrttijogurtti

kurkku-papusalaatti-5-suuri

Välimerellinen kurkku-papusalaatti

tomaattipiirakka-3-suuri

Tomaattipiiraat lehtitaikinasta