- 800 g kalafileitä (ahventa, siikaa, kuhaa tai haukea)
- 1 kesäkurpitsa
- 150–200 g tuoreita herkkusieniä
- 8 pientä tomaattia tai 12 kirsikkatomaattia
Marinadi:
- 4 rkl rypsiöljyä
- 1 rkl sitruunanmehua
- 2 rkl omenaviinietikkaa
- 2 tl juoksevaa hunajaa
- suolaa
- pippuria
Lisäksi:
- 8 varrasta
Pane vartaat likoamaan kylmään veteen, jos käytät puisia vartaita. Märkinä ne eivät grillissä syty niin herkästi palamaan.
Leikkaa kalafileet sen kokoisiksi paloiksi, että pystyt pujottamaan ne vartaisiin. Pienen, ohuen fileen voi pujottaa kaksinkerroin taitettuna palana, isosta haukifileestä saa säännöllisiä kuutioita. Sekoita marinadin ainekset ja nosta kalapalat marinoitumaan muun valmistelun ajaksi tai jääkaappiin pariksi tunniksi.
Pujota vartaisiin vuorotellen kalaa, kesäkurpitsaa, sieniä ja kokonaisia tomaatteja. Grillaa vartaat miedohkolla lämmöllä. Sivele vartaisiin marinadia ja kääntele vartaita välillä.
Vinkki! Voit kypsentää kala-kasvisvartaat myös leivinpaperin päällä pellillä 225-asteisessa uunissa noin 15 minuutin ajan.




