Pai Huang Gua

pai_huang_gua_tastery-scaled

Mitä saa, kun yhdistää kotimaisen kurkun ja soijakastikepohjaisen marinadin? Erinomaisen Pai Huang Guan! Tämä kurkkusalaatti sopii erinomaisesti lisukkeeksi esimerkiksi aasialaisen ruuan kanssa.

4 annosta lisukkeena
25 min
Hyvin helppo

Ainekset
1 kotimainen kurkku, paloiteltuna noin 5 cm paloiksi
1 tl suolaa

Marinadi
2 rkl soijakastiketta
1 rkl nestemäistä valkosipulia tai valkosipulimurskaa
2 tl riisiviinietikkaa
kourallinen seesaminsiemeniä

Koristeeksi
kotimaista minttua tai korianteria

Ohje

1. Laita paloiteltu kurkku muovipussiin. Liiskaa kurkkupalat kevyesti käyttämällä esim. kaulinta tai painavaa kattilaa. Älä murskaa kurkkuja täysin. Poista kurkut liiskauksen jälkeen pussista ja paloittele ne suupalan kokoisiksi paloiksi.
2. Suolaa kurkut ja jätä ne ”itkettymään” noin 15 minuutiksi huoneenlämpöön. Näin niistä poistuu vettä.
3. Sekoita sillä välin kaikki marinadin ainekset paitsi seesamiöljy keskenään. Vispaa seesamiöljy viimeisenä marinadin joukkoon koko ajan sekoittaen.
4. Poista kurkuista poistunut neste ja sekoita marinadi kurkkujen joukkoon. Lisää myös seesaminsiemenet ja sekoita huolellisesti. Anna kurkkujen marinoitua noin 15 min ennen tarjoilua.
5. Viimeistele maistuva lisuke mintun tai korianterin lehdillä.

Videon on tuottanut Tastery Foods.

Pai Huang Gua

4 portioner som tillägg
25 min
Mycket lätt

Ingredienser
1 gurka, skuren i bitar på ca 5 cm
1 tsk salt

Marinad
2 msk soja
1 msk flytande vitlök eller krossad vitlök
2 tsk risvinsvinäger
en handfull sesamfrön

För dekoration
mynta eller koriander

Recept
1. Lägg den hackade gurkan i en plastpåse. Platta till gurkbitarna lätt med exempelvis en kavel eller en tung kastrull. Krossa inte gurkor helt. Plocka sedan ut de tillplattade gurkbitarna ur påsen och skär dem i tuggvänliga bitar.
2. Salta gurkorna och låt dem ”dra” i cirka 15 minuter vid rumstemperatur. Detta gör att de tappar vatten.
3. Under tiden blandar du alla ingredienserna i marinaden utom sesamolja. Vispa in sesamoljan sist i marinaden, rör om hela tiden.
4. Ta bort vätskan från gurkbitarna och blanda marinaden med gurkbitarna. Tillsätt också sesamfröna och blanda noggrant. Låt gurkbitarna marinera i cirka 15 minuter före servering.
5. Garnera det välsmakande tillägget med mynta- eller korianderblad.

Video är gjord av Tastery Foods.

Myös nämä reseptit saattaisivat kiinnostaa sinua

grillatut-pavut-4-suuri

Grillatut vihreät pavut kasvispedillä

lyttyperunat-5-suuri

Lyttyperunat ja yrttijogurtti

kurkku-papusalaatti-5-suuri

Välimerellinen kurkku-papusalaatti

tomaattipiirakka-3-suuri

Tomaattipiiraat lehtitaikinasta