Tomaattinen munakoisopaistos – melanzane

melanzane_vaaka-scaled

Tämä melanzane valmistuu helposti ja nopeasti puolessa tunnissa! Uunin sijaan melanzane kypsennetään isossa paistinpannussa ja sen maku on ihan yhtä hurmaava kuin perinteisessä versiossa.

3-4 annosta

1 iso munakoiso

2 valkosipulinkynttä

3 kypsää tomaattia

kourallinen kirsikkatomaatteja

3 rkl oliiviöljyä

1 tlk tomaattimurskaa

1/2 dl hienoksi pilkottua basilikaa

1–2 tl balsamiviinietikkaa

1 tl juoksevaa hunajaa

suolaa ja mustapippuria

Parmesaani-mozzarellakerma

2 dl (kasvipohjaista) ranskankermaa

1 mozzarella

1 dl raastettua parmesaania

2 rkl hienoksi pilkottua basilikaa

mustapippuria

Tarjoiluun

basilikaa

tuoretta leipää

raikasta vihersalaattia

 

OHJEET:

  1. Leikkaa munakoiso pituussuunnassa noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Laita viipaleet talouspaperin päälle, lisää niiden päälle suolaa ja anna niiden levätä noin 10 minuuttia. Pyyhi sitten munakoisojen pinta kuivaksi talouspaperilla.
  2. Kuori ja leikkaa valkosipulinkynnet hienoksi. Leikkaa tomaatit muutamiksi paloiksi.
  3. Kuumenna iso laakea paistinpannu ja lisää oliiviöljy. Paista munakoisoa runsaassa öljyssä molemmin puolin noin 5 minuuttia, jotta siivuista tulee hieman kullanruskeat.
  4. Lisää valkosipuli ja tomaatit ja paista hetki. Lisää sitten tomaattimurska, basilika ja mausteet. Anna kiehua hiljalleen kannen alla 10–15 minuuttia. Valmista sillä välin parmesaani-mozzarellakerma.
  5. Nypi mozzarella pieniksi paloiksi ranskankerman joukkoon. Lisää parmesaani, basilika ja mustapippuri ja sekoita.
  6. Annostele juustokerma valmiin melanzanen päälle ja koristele tuoreella basilikalla. Tarjoile esimerkiksi tuoreen leivän ja raikkaan vihersalaatin kera ja nauti!

Myös nämä reseptit saattaisivat kiinnostaa sinua

grillatut-pavut-4-suuri

Grillatut vihreät pavut kasvispedillä

lyttyperunat-5-suuri

Lyttyperunat ja yrttijogurtti

kukkakaali-purjokeitto-2-suuri

Samettinen kukkakaali-purjokeitto

kurkku-papusalaatti-5-suuri

Välimerellinen kurkku-papusalaatti